Lippu korkeel, mieli maas ehkä täst jotai viel irti saan.

Mitäs jos asiat vaan mutkistuis koko ajan ja mikään ei tuntuis oikeen oikeelta missään kohtaa ja painais mieltä vaa alemmas ja alemmas? Sulle sanotaan asioita mutta kuitenkin vain ripaus niistä on totta. Pinnakireel ja pimahdat pienestä.. Tuntuuko tutulta? Purat pahan olon ulkopuolisiin ja rakkaisiin? Eihän se oo oikein mutta mitä sä voit tehä.. Olla hiljaa ja padota kaiken sisään niin kauaks aikaa kunnes et vaan enää jaksa ja romahdat? Oisko se sitten oikein? Kun asiatkin voi niin monella tapaa ilmasta. Aina ei tarvii hymyillä ja olla ilonen. Saa itkeä ja olla vihanen mutta kunhan ei satuta toista. 

Mä tein virheen tai kaks tai ehkä vähän useemman ja mitäs sitten jos en ookaan oppinu? Luokkasin mulle tosi tärkeetä henkilöä ja oon ikävöiny sitä tosi kauan. Tain asian millä en aatellut satuttavani ystävääni mutta satutin silti. Asia oli harmiton mutta satutti silti toista ja samalla se satutti minua. Ehkä en ole hyvä ihminen kokonaan mutta kukapa olisi? Kaikki tekee virheitä, kukaan ei ole täydellinen en edes minä ja sen mä tiiän. 

Mun virheet vaan toistaa itseään koko ajan. Mä oon rikki ja väsynyt. Mulla on vaikeeta ja oon vihanen. En tiiä kenelle tai miksi mutta oon tosi vihanen. Piikittelen mitä en yleensä tee ja saatan olla jopa ilkeä. En paljoa hymyile ja oon aina ollu ilopilleri. Mulla pörrää vaan ikävää ja surua mun päässä. Mä en jaksa keskittyy mihinkää ja suutun kavereille pienestä. Pelkään välillä itseäni ja sitä miten asioihin suhtaudun. Itken paljon. Tai vähän. Ainakin tarpeeksi. Puran pahan olon kyyneliin, mikä on hyvä. Ei ainakaan tarvitse aina olla naama norsun vitulla. 

Vaikka pois kävelen sua silti ajattelen.

Hmm... On kulunut yli vuosi siitä kun tapasin sen.. Ehkä elämäni rakkauden tai ihastuksen ja vieläkin sattuu.. Noh ehkä sen vain kuuluu olla sellaista vai mitä sinä sanot? Tulossa joulu, kaikki ostaa lahjoja ja kohta aletaan koristella pihoja jouluun, tulee lunta ja kylmä, iltasin puetaan villasukat ja viltti niskaan, luetaan hyviä kirjoja tai katsotaan elokuvia ja juodaan glögiä ja syödään pipareita ja joulutähtiä, ollaan rakkaan kainalossa ja sulassa sovussa, muistetaan rakkaita ihmisiä, niitä jotka ovat vielä täällä ja niitä jotka ovat poissa, päästään koristelemaan kuusi, avaamaan ja antamaan toisille lahjoja, laulamaan joululauluja, käymään aattona sytyttämässä kynttilä tutun haudalle ja toivottamassa hyvää joulua, syödä puuroa ja toivoa että juuri omalle kohdalle osuisi manteli, avataan joulukalenterista luukku luukulta niin kauan että se 24 luukku saadaan avata ja kaikkien odottama päivä on, odotetaan joulupukkia ja varotaan tonttuja, tuhlataan rahaa ja käydään moikkaamassa mummuja ja vaareja, mutta meidän perheessä joulu ei tule olemaan joulu.. Ei sellainen mikä se on ollut monta vuotta. Nyt se on kylmä ja yksinäinen, ei niin lämmin ja herkkä kuin ennen. Tuntuu pahalta mutta myös todella hellyyttävältä kun näkee pian ihmisiä jouluisessa maisemassa, kuin postikortissa, kävelemässä iloisina ja rakastuneina käsi kädessä tai halailemassa. Viime vuonna mä oikein odotin innolla joulua ja niitä kaikkia hauskoja juttuja mitä pääsee tekemään mutta nyt toivon ettei joulu koskaan tulisi.. On pimeää, märkää ja kylmää.. Yksinäistä. Viime jouluna oli joku jolle sanoa että rakastaa ja kävellä lumisia tien pientareita pitkin ja välillä tuupata toinen hankeen ja joutua itse perässä sinne. Nnoh kaikki on nyt toisin ja sen kanssa on vain elettävä ja kyllä pian tulee olemaan mun vuoro olla iloinen ja onnellinen mutta ehkä se vie vain aikaa.