Lippu korkeel, mieli maas ehkä täst jotai viel irti saan.

Mitäs jos asiat vaan mutkistuis koko ajan ja mikään ei tuntuis oikeen oikeelta missään kohtaa ja painais mieltä vaa alemmas ja alemmas? Sulle sanotaan asioita mutta kuitenkin vain ripaus niistä on totta. Pinnakireel ja pimahdat pienestä.. Tuntuuko tutulta? Purat pahan olon ulkopuolisiin ja rakkaisiin? Eihän se oo oikein mutta mitä sä voit tehä.. Olla hiljaa ja padota kaiken sisään niin kauaks aikaa kunnes et vaan enää jaksa ja romahdat? Oisko se sitten oikein? Kun asiatkin voi niin monella tapaa ilmasta. Aina ei tarvii hymyillä ja olla ilonen. Saa itkeä ja olla vihanen mutta kunhan ei satuta toista. 

Mä tein virheen tai kaks tai ehkä vähän useemman ja mitäs sitten jos en ookaan oppinu? Luokkasin mulle tosi tärkeetä henkilöä ja oon ikävöiny sitä tosi kauan. Tain asian millä en aatellut satuttavani ystävääni mutta satutin silti. Asia oli harmiton mutta satutti silti toista ja samalla se satutti minua. Ehkä en ole hyvä ihminen kokonaan mutta kukapa olisi? Kaikki tekee virheitä, kukaan ei ole täydellinen en edes minä ja sen mä tiiän. 

Mun virheet vaan toistaa itseään koko ajan. Mä oon rikki ja väsynyt. Mulla on vaikeeta ja oon vihanen. En tiiä kenelle tai miksi mutta oon tosi vihanen. Piikittelen mitä en yleensä tee ja saatan olla jopa ilkeä. En paljoa hymyile ja oon aina ollu ilopilleri. Mulla pörrää vaan ikävää ja surua mun päässä. Mä en jaksa keskittyy mihinkää ja suutun kavereille pienestä. Pelkään välillä itseäni ja sitä miten asioihin suhtaudun. Itken paljon. Tai vähän. Ainakin tarpeeksi. Puran pahan olon kyyneliin, mikä on hyvä. Ei ainakaan tarvitse aina olla naama norsun vitulla.