Vaikka pois kävelen sua silti ajattelen.

Hmm... On kulunut yli vuosi siitä kun tapasin sen.. Ehkä elämäni rakkauden tai ihastuksen ja vieläkin sattuu.. Noh ehkä sen vain kuuluu olla sellaista vai mitä sinä sanot? Tulossa joulu, kaikki ostaa lahjoja ja kohta aletaan koristella pihoja jouluun, tulee lunta ja kylmä, iltasin puetaan villasukat ja viltti niskaan, luetaan hyviä kirjoja tai katsotaan elokuvia ja juodaan glögiä ja syödään pipareita ja joulutähtiä, ollaan rakkaan kainalossa ja sulassa sovussa, muistetaan rakkaita ihmisiä, niitä jotka ovat vielä täällä ja niitä jotka ovat poissa, päästään koristelemaan kuusi, avaamaan ja antamaan toisille lahjoja, laulamaan joululauluja, käymään aattona sytyttämässä kynttilä tutun haudalle ja toivottamassa hyvää joulua, syödä puuroa ja toivoa että juuri omalle kohdalle osuisi manteli, avataan joulukalenterista luukku luukulta niin kauan että se 24 luukku saadaan avata ja kaikkien odottama päivä on, odotetaan joulupukkia ja varotaan tonttuja, tuhlataan rahaa ja käydään moikkaamassa mummuja ja vaareja, mutta meidän perheessä joulu ei tule olemaan joulu.. Ei sellainen mikä se on ollut monta vuotta. Nyt se on kylmä ja yksinäinen, ei niin lämmin ja herkkä kuin ennen. Tuntuu pahalta mutta myös todella hellyyttävältä kun näkee pian ihmisiä jouluisessa maisemassa, kuin postikortissa, kävelemässä iloisina ja rakastuneina käsi kädessä tai halailemassa. Viime vuonna mä oikein odotin innolla joulua ja niitä kaikkia hauskoja juttuja mitä pääsee tekemään mutta nyt toivon ettei joulu koskaan tulisi.. On pimeää, märkää ja kylmää.. Yksinäistä. Viime jouluna oli joku jolle sanoa että rakastaa ja kävellä lumisia tien pientareita pitkin ja välillä tuupata toinen hankeen ja joutua itse perässä sinne. Nnoh kaikki on nyt toisin ja sen kanssa on vain elettävä ja kyllä pian tulee olemaan mun vuoro olla iloinen ja onnellinen mutta ehkä se vie vain aikaa.